Tartarkastike

Tykkään käydä erilaisilla kokkauskursseilla oppimassa uusia tapoja tehdä ruokaa, mutta myös maistelemassa sellaisia ruokia mitä en kotioloissa tulisi kokeilleeksi. Omaksi murheeksi monet muutkin täällä päin haluavat samoille kursseille ja onkin lottovoittoon verrattava saavutus päästä jollekin kurssille.

Tälle kuitenkin pääsin. Olin Louisiana-tyylisellä kokkauskurssilla, jossa perehdyttiin cajun- ja kreoliruokiin. Aivan huippukurssi. Suurin osa resepteistä ei tietenkään päädy tähän blogiin, mutta tämä tartarkastike aineksiensa vuoksi saa tänne tulla. Ensin tehdään majoneesipohja ja se maustetaan yksinkertaisilla ainesosilla maistuvaksi kastikkeeksi.

Tarvitset:

Majoneesiin:
  • 1 kanamuna
  • 1 rkl sinappia
  • suolaa hyppysellinen
  • valkopippuria
  • 2 tl viinietikkaa
  • 3 dl rypsiöljyä
Maustamiseen:
  • 3 rkl tilliä
  • 10 pilkottua vihreää oliivia
  • 2 pilkottua kevätsipulia
  • 1 rkl sitruunamehua
  • hieman tabascoa
  1. Valmista majoneesi. Laita kaikki huoneenlämpöiset (tosin on onnistunut minulta aina myös kylmillä) aineet korkeaan kapeaan sekoitusastiaan. Laita sauvasekoitin astian pohjalle, käynnistä ja pidä sekoitin siellä kunnes näet, että aineet alkavat sekoittua keskenään ja nosta pikkuhiljaa sekoitin ylös. Majoneesi on valmis muutamassa sekunnissa. 
  2. Mausta majoneesi maustamisaineksilla. Sekoita ainekset keskenään ja sekoita majoneesin joukkoon. voit aluksi puolittaa majoneesin määrän. Anna maustua kylmässä vähintään puoli tuntia.


Kommentit