Uusi satokausi ja uusia kokeiluja

Uusi vuosi ja uudet lajit. Tänä vuonna olen ehtinyt jo sössiä mm. perunoiden istutuksen. En tietenkään muistanut ottaa perunoita itämään ja ajattelin, että eihän perunat nyt mitään idättämistä kumminkaan tarvitse - superlaji kun on. Kuoppia vaan maahan ja perunat piiloon. Yllätyksen ei olisi pitänyt olla suuri, kun kolme viikkoa oli mennyt ja ainoastaan muutama peruna oli itänyt pinnalle saakka. Loppuja kun kaivelin mullan alta niin paljastui, että loput olivat mädäntyneet maahan. Alusta siis taas.

Toinen kokeilu koskee tomaattien idättämistä. Se on onnistunut paremmin kuin hyvin. Leikkaa mikä tahansa tomaatti siivuiksi ja laita multaan, peitä pienellä määrällä multaa. Anna itää. Taimia tulee paremmin kuin pelkistä siemenistä.



Kommentit