Paahdettu syyssosekeitto

En olisi ikinä uskonut, että sanon tämän, mutta lanttu sopii sosekeittoon todella hyvin. Olen monina vuosina kasvattanut lanttua, mutta en ole keksinyt sille mitään muuta käyttöä kuin keitot ja uunivihannekset – lanttulaatikostakaan en välitä.


Nyt on ollut syksyn viimeisimpiä aikoja täällä, ja tällä lapsiperheen aikataululla, ottaa vihannekset ylös maasta ja eilen sitten sain lantut nostettua ja maan käännettyä ensi vuotta odottamaan. Blogin tarkoitus menisi tässä hukkaan jos en kokeilisi jotain uutta. 

Tähän sosekeittoon laitoin kaikkea mahdollista: lanttua pääosassa, porkkanaa, perunaa, valkosipulia ja kesäkurpitsaa. Osa kuorin, osan laitoin sellaisenaan paloissa vuokaan, vähän oliiviöljyä päälle ja uuniin paahtumaan. Kun kasvikset olivat mukavan paahtuneita niin otin ne pois, laitoin kattilaan, lisäsin vettä ja kermaa ja soseutin sopivaksi. Tässä vaiheessa kannattaa todella maistaa keittoa sillä maku oli sellaisenaan jo rikas ja maukas. Hieman suolaa, kanelia, juustokuminaa ja mustapippuria antamaan potkua niin keitosta tuli ihan älyttömän hyvää. Lisäksi riittoisaa ja edullista!

Tässä keitossa:
  • 1 iso lanttu
  • 2 porkkanaa
  • 2-3 pientä perunaa
  • 3 isoa valkosipulinkynttä
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 2 dl kermaa
  • n. 4-5 dl vettä
  • mustapippuria, suolaa, juustokuminaa, kanelia
  1. Kuori lanttu, porkkanat ja perunat. Viipaloi paloiksi ja laita uunivuokaan kesäkurpitsan palojen ja valkosipulin kanssa. Lisää oliiviöljyä ja laita uuniin n. 200 astetta n. 30 min.
  2. Ota paahtuneet kasvikset pois uunista ja kaada kattilaan.
  3. Lisää kerma ja vähän vettä ja aja kasvikset soseeksi. Lisää vettä tarpeen mukaan niin, että seoksesta tulee sopivan juoksevaa.
  4. Laita kattila hellalle ja kuumenna keitto kuumaksi. Maista ja lisää mausteita oman maun mukaan. Tarpeen vaatiessa, ts. haluat herkutella, laita joukkoon vaikka koskenlaskiajuustoa, mutta tällaisenaan keitto ei sitä kyllä tarvitse vaan on todella maukas.


 

Kommentit