Perunaa onnistuu helposti kasvattamaan lähes missä vain. Olen kasvattanut sitä jopa pohjoisparvekkeella isossa muoviämpärissä. Ensimmäisenä kesänä kokeilin kasvattaa perunaa suojakankaan alla, mikä onnistuikin kohtuullisesti ja sain rikkakasvit vähenemään, mutta nyt toisena vuotena olen viljellyt perunaa tavanomaisissa pystyvaoissa. Yllätykset toisena vuotena tulivatkin ihan muista asioista.
Pari käytännön huomiota:
- Solaniinipitoisuutensa vuoksi perunan maanpäälliset osat kuten lehdet ja marjat ovat syötäväksi kelpaamattomia ja kitkerän makuisia. Vihertävät perunat sisältävät myös solaniinia.
- Suomessa käytetään yli 40 perunalajiketta.
- Peruna kuuluu niiden yhdeksän viljelykasvin joukkoon, joiden avulla tuotetaan 75 prosenttia ihmisravinnosta.
- Pienviljelijöiden keskuudessa perunan viljelyä ruohokatteen päällä, oljissa, silakan kanssa on suositeltu mukulan maun parantamiseksi ja suuren sadon saamiseksi.
- Paljon juolaheinän juuria sisältävässä maassa on keltaisia matoja, jotka joidenkin pienviljelijöiden mukaan tekevät mukulat rupisiksi.
Mihin/kenelle peruna ei sovi:
- VHH –ruokavaliossa vältettävä ruoka-aine.
- Peruna-allergikot. Oireina mm. ripuli ja vatsavaivat. Mahdollisia myös iho- ja hengitystieoireet.
Lääkkeenä tai muuten:
-
Tuholaistorjunta:
-
Osa perunalajeista tekee myös marjoja. Nämä ovat perunansiemenen alkuperäinen lähde. Perunanjalostuslaitokset käyttävät siemeniä siemenperunoiden jalostukseen. Marjojen sisällä olevista siemenistä saadaan ns. alkuperunoita, pieniä mukuloita, joista saadaan seuraavana vuonna tavallisia mukuloita. En ole tätä prosessia vielä kokeillut, mutta koska perunani tänä vuonna tekivät marjoja niin aion ottaa siemenet talteen ja kokeilla.
Lähteet:
Kommentit
Lähetä kommentti