Sienestystä saa odottaa vielä ainakin kuukauden, mutta veli oli löytänyt kanttarelleja tutusta koivikosta ja sain niitä vaihdossa, kun vein heille sipuleita ja perunoita.
Kanttarellin maku on hyvin mieto ja sitä voi käyttää mihin vaan. Suureksi harmiksi, tai onneksi, kouluruokailu on antanut monella harhakuvan sieniruuista, kastikkeista varsinkin. Sama kuin vertaisi jotain einesroiskeläppäpizzaa oikeassa kiviuunissa valmistettuun italialaiseen pizzaan.
Kastike käy hyvin minkä tahansa kanssa, lihan ja kasvisten, perunan kanssa tai kuten meillä pastan kanssa.Valkosipulia tähän kastikkeeseen kannattaa käyttää paljon. Naposteluun voi varata vielä marinoituja valkosipuleita.
- pastaa
- 0,5 l kanttarelleja
- 7-15 kynttä valkosipulia (oman maun mukaan, mutta paljon)
- pieni sipuli
- kermaa 2 dl
- voita paistamiseen
- 1-2 rkl vehnäjauhoa tai maissijauhoa suurustamiseen
- mustapippuria, suolaa
- parmesaania raastettuna
- Laita vesi kiehumaan pastaa varten ja kiehuta pasta al denteksi.
- Paista pilkottu sipuli ja valkosipulit pannulla muutaman minuutin ajan kunnes sipuli pehmenee hiukan.
- Kaada kanttarellit pannulle ja paista kunnes neste irtoaa ja sienet pehmenevät.
- Lisää mausteet, vehnäjauho kermaan sekoitettuna (tai pieneen määrään vettä) ja anna hautua pienellä lämmöllä n.10 min. Maista ja lisää mausteita lisää oman maun mukaan ja raasta päälle tuoretta parmesaania.
Ei sen helpompaa eikä vaikeampaa.
Kommentit
Lähetä kommentti