Kesäkurpitsat muumilaaksossa kahdelle

Tämä sopii hyvin alkupalaksi.Sain idean veljen vaimolta, joka selitti perhetutusta, joka tekee kokonaisia koverrettuja kesäkurpitsoja ja päätin kokeilla itse jotain vastaavaa. Risotto on hyvää sellaisenaankin ja sitä voi varioida mielensä mukaan, mutta sopi hyvin täytteeksikin.

  • 2-3 kesäkurpitsaa
  • oliiviöljyä

risotto:
  • 200g jauhelihaa
  • kesäkurpitsan lihaa
  • n. 150g risottoriisiä
  • n. 0,5 l kasvislientä
  • 1 pieni sipuli
  • 2-3 valkosipulia
  • 1 keltuainen
  • 1 dl kermaa
  • rosmariinia
  • n. 2 tl sitruunanmehua
  • parmesaania

Kesäkurpitsat hattivatteina:
  1. Leikkaa kesäkurpitsat n. 10 cm paloihin ja koverra ontoiksi, mutta jätä pohjalle noin sentin pohja.
  2. Laita osa täytteestä vaikka pakkaseen ja käytä osa risottoon.

Risotto:
  1. Valmista kasvisliemi.
  2. Paista jauheliha erikseen erillisessä pannussa kesäkurpitsoista koverretun massan kanssa. Laita syrjään odottamaan.
  3. Pilko sipulit ja kuullota.
  4. Lisää riisi kattilaan ja anna öljyn imeytyä riiseihin välillä sekoittaen.
  5. Lisää vettä 1 dl kerrallaan ja sekoita rauhallisesti kunnes neste imeytyy riiseihin. Anna hautua n. 10 min.
  6. Sekoita keltuainen, kerma, rosmariini (varovasti tämän kanssa) ja sitruunanmehu keskenään ja kaada hautuneen riisin joukkoon ja sekoita kunnes all’onda.
  7. Raasta päälle parmesaania ja sekoita.
  8. Sekoita yhteen jauhelihan kanssa.
  9. Täytä ontot kurpitsat risotolla, asettele kevyesti öljyttyyn paistovuokaan ja laita päälle vielä mozzarellapala. Paista 200 oC asteessa uunin keskellä noin 20 minuuttia tai kunnes juusto on kullanruskeaa. 
  10.  Tarjoile vaikka öljyssä marinoitujen valkosipulin kynsien kera. 





Kommentit