Valkosipulilinssejä ja karitsan kyljykset

Tilamaidon hankinnasta on nyt sitten siirrytty myös luomulihan hankkimiseen. Puolikas karitsa pakastimessa takaa lihan riittämisen kuukausiksi. Seuraavaksi onkin haasteena keksiä hienolle lihalle hyviä reseptejä. Ehdotuksia otetaan vastaan!

Satuin vilkaisemaan Rachel Rayn kokkiohjelmaa ja sain siitä inspiraation testata linssejä pitkästä aikaa. Täytyy myöntää, että olin vähän skeptinen linssien maun suhteen, mutta ne olivatkin vinkeän erilaisia. Ja onhan niissä kuituja ja proteiinia enemmän kuin vaikka perunassa.

Linssilisuke
  • 225 g vihreitä linssejä
  • 1 laakerinlehti
  • 1 sipuli kuorittuna ja halkaistuna
  • 4 valkosipulinkynttä
  • n. 0,5 dl oliiviöljyä
  • (tuoretta persiljaa)
  • suolaa, mustapippuria

  1. Kuori ja halkaise sipuli. Huom. jätä kannat sipuliin, sitä ei ole tarkoitus käyttää muuten kuin mausteena ja se on helpompi poimia linssien seasta pois, kun se on kahtena puolikkaana.
  2. Huuhtele linssit ja laita kattilaan. Laita vettä 2 dl per 1 dl linssejä. Lisää sipulin puolikkaat ja laakerinlehti. Keitä kiehuvaksi ja anna kiehua n. 20 min. Kannattaa tarkistaa välillä ettei vettä ole liian vähän.
  3. Raasta valkosipulinkynnet kulhoon ja lisää 0,5 dl oliiviöljyä. Anna maustua n. 15 min eli juuri sopivasti, kun linssit ovat kypsyneet.
  4. Tarkista, että linssit ovat sopivan kypsiä, niissä saa olla puruvastusta.
  5. Poista sipuli ja laakerinlehti, poista ylimääräinen vesi jos sitä on jäljellä, ja sekoita kuumat linssit valkosipuliöljyn kanssa yhteen.
  6. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tarjoile vaikka rosmariinisten karitsan kyljysten kera. Alkuperäisen reseptin bratwurstit maistuivat mainiosti myös.






Kommentit