Italialaisen ravintolan innoittamana päätin syödä bruschettaa vielä kotonakin. Se onnistuu mainiosti jo alkukesän plantaasiaineksista, vaikka tomaatit joutui ostamaan vielä kaupasta. Tästä riitti neljälle muutaman leivän alkupalaksi.
- 1 esipaistettu ciabatta-leipä
- 2 tomaattia
- kourallinen tuoretta basilikaa
- n. 0,2 dl oliiviöljyä
- balsamicoa luraus
- suolaa, pippuria, vähän ruokosokeria, rkl hunajaa 1.
- Laita uuni päälle 200 asteeseen, jos sinulla on esipaistettava ciabatta.
- Pese tomaatit, halkaise kuuteen osaan, poista siemenkodat ja poista kuori. Paloittele pieniksi paloiksi.
- Lisää tomaattien joukkoon kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna, oliiviöljy, balsamicoa varovaisesti (aina voi maustaa lisää myöhemmin), ripaus suolaa, ruokosokeria, ruokalusikallinen hunajaa. Sekoita keskenään ja laita jääkaappiin maustumaan ainakin tunniksi.
- Paista ciabatta ja anna jäähtyä.
- Laita uuni lämpeämään grillivastuksella. Kaada uunipellille oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Vapauta sisäinen lapsesi ja sekoita käsin tai vaikka kauhalla.
- Leikkaa ciabatta viipaleiksi ja kääntele viipaleita öljytyllä pellillä molemmin puolin. Grillaa grillivastuksen alla kunnes viipaleet saavat vähän väriä ja kovettuvat. Jos rakastat valkosipulia niin viipaleita voi hieroa valkosipulinkynnellä uunista ottamisen jälkeen (ei liikaa ettei tule pistävää makua).
- Maista tomaattiseosta ja mausta lisää jos tarvetta. Asettele jokaisen leipäviipaleen päälle pieni kasa. Jäljelle jäänyttä nestettä voi valuttaa myös vähän leivän päälle.
- Tarjoile alkupalana, iltapalana tai muuten vaan kesäillan nautinnoksi vaikka valkoviinin kera.
Tuunausehdotuksia:
- laita pestoa tomaattiseoksen päälle n. ruokalusikallinen - antaa mukavasti makua.
- vanha tuttu vuohejuusto ei petä koskaan, kuten ei aikaisemmissakaan vastaavissa resepteissä.
- kokeile punaista paprikaa puolikkaan verran tomaatin kaveriksi.
Kommentit
Lähetä kommentti