Valkosipulinen kesäkurpitsakeitto

Kesäkurpitsani tekevät vihdoinkin satoa! Olin jo melkein luopunut toivosta. Olen tänä vuonna keskittynyt erikoisempiin lajeihin ja ennen niin varmana satokasvina pitämäni kasvi ei meinannutkaan tuottaa mitään. Onneksi nyt näyttää jo paremmalta. 

Aina olisi tietty hyvä, jos ehtisi tehdä ruokaa ennen treenejä ettei sitten tarvitse alkaa kehittämään ruokaa myöhään illalla, mutta tämä onnistui nopeasti ja oli hyvää. Maustemitat ovat summittaisia. Heittelin niitä mukaan ja maistelin välillä. Tästä satsista riittää keittoa hyvin neljälle ja pienemmissä määrin, esim. alkuapalana, ainakin kuudelle. 


Tarvitset: 
  • 0,5-1 kg kesäkurpitsaa 
  • 1 pkt Koskenlaskija valkosipuli-yrtti sulatejuustoa 
  • 1 iso sipuli 
  • 6-10 valkosipulinkynttä 
  • 2 rkl kurkumaa 
  • 2 rkl currya 
  • 1 tl chilijauhetta 
  • 1 tl valkopippuria
  •  2 tl suolaa 
  • 1-1,5 l kanalientä (kanaliemikuutio) 
  1.  Laita vesi kiehumaan liemikuution kanssa tai keitä vesi valmiiksi vedenkeittimellä. 
  2. Pilko sipulit, kuutioi tai raasta kesäkurpitsa. 
  3. Kuullota sipuleita kurkuman kanssa muutama minuutti ja lisää kattilaan kesäkurpitsan lohkot. 
  4. Lisää kanaliemi (voi olla ihan hyvin myös kasvisliemi) ja anna hautua n. 15 min. 
  5.  Lisää joukkoon sulatejuusto pieninä paloina ja sekoita kunnes juusto sulaa. 
  6. Lisää muut mausteet. Kaada keitto isompaan astiaan ja soseuta sauvasekoittimella. 
  7. Kaada keitto takaisin kattilaan siivilän läpi niin saat pehmeämmän koostumuksen. (Ihan hyvin voit soseuttaa keiton suoraan kattilassa ja jättää sen rakeisemmaksi tai voit soseuttaa vain osan keitosta ottamalla vaikka 1/3 keitosta sivuun soseuttamisen ajaksi). 
  8. Maista keittoa uudelleen ja mausta tarvittaessa. 

Mukava ja hyvin täyttävä iltapala täysjyväleivän kanssa.

Kommentit