Jauheliha-juuresvuoka

Olemme putkiremonttia evakossa ja kattilat, pannut ja muut härpäkkeet ovat siellä kauniissa kasassa seinän vieressä odottamassa uutta kiertoilmauunia. Tämä ruoka syntyi halusta tehdä jauheliha-perunasosevuokaa, mutta minulla ei ollut perunamuussia. Jauhelihakastiketta sen sijaan oli jäänyt sopivasti yli aikaisemmasta ruuasta. Ruuan piti olla myös helppo valmistaa ilman mitään suurempaa keittiövälinearsenaalia.

Tämä ei ole sitten niitä – mitä tarjoaisin ensitreffeillä ruokia. Esteettisyys oli sivuseikka, maku herkullinen. Huomattavasti maukkaampaa kuin tavallinen perunasoselaatikko.

Uutisissa on ollut paljon puhetta ruuan kallistumisesta, niin tämä ruoka ei tule ainakaan kalliiksi.

Tarvitset:
  • Juureksia. Minulla oli palsternakkaa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, lanttua jne.
  • Ylijäänyttä jauhelikastiketta tai tee uusi satsi.
  • Vahvaa juustoa esim. edamia.
  • Luraus kermaa tai tilamaitoa
  • Mustapippuria, suolaa, oliiviöljyä

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Pese ja pilko juurekset. Laita laakeaan uunivuokaan ja kaada oliiviöljyä päälle.
  3. Sekoita ja anna kypsyä uunissa n. 20 min.
  4. Ota vuoka pois uunista. Lisää jauhelihakastike juuresten päälle, tasoita.
  5. Kaada vielä luraus kermaa tai maitoa joukkoon. Mausta.
  6. Lisää juustoraaste seoksen päälle ja laita vuoka takaisin uuniin n. 15-20 minuutiksi.
  7. Napostele vaikka sienisalaatin ja valkosipulinkynsien kera.

Kommentit