Lanttu

Päätin viime kesänä kokeilla ihan perinnekasveja ja keskityin juureksiin. Lanttu, palsternakka, porkkana, mustajuuri ja punajuuri olivat mm. kokeilulistalla. Ihastuin kaikkiin ja varsinkin lantusta, palsternakasta ja porkkanasta sain useampana iltana maukkaan aterian ja vielä helposti. Juuresten viljely jatkuu myös tulevana vuonna.

 Lanttutaimia porkkanamättään vieressä

Pari käytännön huomiota: 
  • Satoa korjataan elokuun lopulta lokakuuhun. 
  • Hyvin helppo. Kylvä siemenet maahan maan lämmettyä ja kastele silloin tällöin. Maan on hyvä olla kuohkeaa ja ravinteikasta. 
  • Mainio mm. uunijuureksena. 

Mihin/kenelle lanttu ei sovi: 
  • Lanttua (myös naurista, pinaattia, punajuurta, nokkosta, retiisiä, kiinankaalia, lehti- ja keräsalaattia) ei saa antaa alle vuoden ikäiselle lapselle (nitraatti voi häiritä vauvan elimistön hapenkuljetusta). 
  • Aiheuttaa joillekin ilmavaivoja.

Lääkkeenä tai muuten: 
  • Sisältää paljon foolihappoa, joka on tarpeellinen raskaana oleville. Myös kaaleissa, kiinankaalissa, pinaatissa, tomaatissa, paprikassa sekä marjoissa ja hedelmissä. 
  •  Nitraattipitoisten kasvisten on todettu alentavan verenpainetta. 

Tuholaistorjunta: 
Minulla ei ollut mitään ongelmaa tuholaisten kanssa. Muutamia lehtiä oli nakerreltu, mutta syötävään osaan se ei ollut vaikuttanut. 

 Lantut kesäkurpitsoiden syleilyssä

 Lähteet: 

Kommentit